2016-01-29

JOE BLASCO : Foundation


Pääsimme muutama kuukausi sitten luokkani kanssa tutustumaan ja testaamaan Joe Blascon meikkejä ja  ihonhoitotuotteita koulutuksen muodossa.

Joe Blasco on yksi maailman tunnetuimmista meikkitaiteilijoista joka lanseerasi oman meikkisarjansa vuonna 1983.

Alunperin televisio- ja elokuvameikkeihin ja maskeerauksiin suunniteltu Joe Blasco -meikkimerkki on siirtynyt myös tavallisten kuluttajienkin suosioon.

 Värikosmetiikka sisältää paljon väripigmenttejä, ne ovat riittoisia ja korkealaatuisia. Tuotteilla saa aikaan luonnollisen ja huolitellun meikin, joka kestää!

Joe Blasco tuotteet ovat myös ihotautilääkärien suosittelemia, eli sopivat hyvin myös herkemälle iholle. Tuotteita ei ole testattu myöskään eläimillä!

Koulutus oli mielestäni kattava ja pidin todella paljon Joe Blascon tuotteista.
Sävyvaihtoehtoja (ja pigmenttiä) oli paljon niin huulipunissa ja luomiväreissä kuin meikkivoiteissakin!

Erityisesti mieleeni jäi valovoiteet jotka antoivat kivasti valoa ja hehkua kasvoille ja peittivät hyvin myös tummat silmänaluset runsaspigmenttisyydensä ansiosta.

Saimme koulutuksen jälkeen meikkivoiteet lahjaksi omaan käyttöömme, ja ajattelin nyt kertoa mielipiteeni tästä tuotteesta!

Meikkivoide: 

-sisältävät noin 60% väripigmenttejä
-huomaamaton ja ohut
-yhdestä purkista riittää keskimäärin jopa 300 käyttökertaa
- ei tuki ihohuokosia ja antaa UV-suojan
-erittäin laaja sävyvalikoima
-kestää vettä ja hikeä

Oma mielipide: Todella peittävä, mutta kevyen tuntuinen ja kestävä meikkivoide! Pieni määrä tuotetta riittää koko kasvoille. Sävy on mielestäni juuri oikea verrattuna omaan ihon sävyyni vaikka ensin epäilinkin. Käytän harvoin meikkivoidetta, koska en pidä siitä tunteesta minkä meikkivoide antaa, mutta tämä tuote ei jätä semmoista tahmeaa ja pakkelista tuntua kasvoille vaikka peittävä onkin. Joe Blascon meikkivoiteissani on mielestäni hyvä hinta-laatusuhde, koska se riittää todella pitkäksi aikaa ja säilyy oikein säilytettynä useamman vuoden. Ainoa miinus mielestäni omassa käytössäni on se, että tuote on tarkoitettu levitettävän meikkisienellä, ja itse tykkään käyttää enemmän siveltimiä tai sormia.

Omani sävyssä : Olive Beige 1


2 comments :

  1. Noita meikkejä on kyllä tullut ihasteltua ja hypisteltyä useampaankin otteeseen :) Kiva kun kirjoitit niistä vähän syvällisemmin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä jos tästä postauksesta oli hyötyä! :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment! <3