2017-07-24

RYHDISTÄVÄ SAVINAAMIO HIUKSILLE



Kävimme koulussa valinnaiskurssia ekologisen parturi-kampaajan kurssia, jossa käymme pintapuolin ekovärjäystä ja erilaisia ekologisia hoitoja. Itse hieman innostuin kaikista hoidoista, joita pääsimme kokeilemaan toisillemme. Olen tehnyt muutaman kerran savihoitoja ihan kotona ja päätin nyt tulla jakamaan vinkin teillekkin. Tällä hetkellä en tee savihoitoja kovin usein omaan vaalennettuun tukkaani, mutta päätin kuitenkin jakaa tämän vinkin jos siellä on joitakin, joille tästä voisi olla apua!:)

Kyseessä siis ekologinen savihoito hiuksille, joka on helppo valmistaa myös itse kotona.
Savi syväpuhdistaa ja antaa ryhtiä hennoille hiuksille. 
Käytän naamioon luontaistuotekaupoista saatavaa Logona merkkistä rasul-mineraalisavea, lämmintä vettä ja jotain joskus jotain eteeristä öljyä esim rosmariinia. Risiiniöljy olisi varmasti todella hyvä lisä naamioon, koska sen kerrotaan myös auttavan hiustenkasvussa.

Savi sekoitetaan kuumaan veteen sopivassa suhteessa, jolloin massasta ei tule liian vetelää eikä liian jäykkää. Lisään yleensä kuuman veden joukkoon kuumentamisvaiheessa hieman rosmariinia, joka virkistää hiuspohjaa. Pää-asiassa levitän hoidon tyvelle ja vältän latvaa, vaikka laitankin yleensä tämän jälkeen kosteuttavaa hoitoainetta latvoille. Naamio annetaan vaikuttaa noin 15-20 minuuttia ja massa on pidettävä kosteana koko vaikutusajan (peitettynä vaikka suihkumyssyllä ja pyyhkeellä). Jos aika on rajallinen, savea pystyy käyttämään hyvin myös shampoon seassa hiuksia pestessä. Lisäämällä saven sekaan lämmintä vettä ja loraus shamppoota, tulee massasta helposti hiuksiin levitettävää.

Mulla on todella liukas ja "laiska" tukka, joten hoito antaa ryhtiä ja karheutta tukkaa jolloin sitä on helpompi käsitellä. Savi on aika kuivattavaa,  joten en suosittele hirmuisen kuiville ja vaalennetuille latvoille laitettavaksi. Hoito vie pois rasvaisuutta, eli on todella hyvä rasvoittuvalle hiuspohjalle.


No comments :

Post a Comment

Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment! <3